Viime vuonna valmistuneen Taken:in on ohjannut enimmäkseen kameraryhmässä häärännyt Pierre Morel. Kirjoituspuolella taasen parivaljakko Luc Besson ja Robert Mark Kamen. Herrojen aiempia yhteiskynäilyjä ovat Kiss of the Dragon, The Fifth Element, The Transporter sekä Bandidas. Besson ei esittelyjä kaipaa, hänhän on käytännössä joko ohjannut, kirjoittanut tai tuottanut jokaisen ranskiselokuvan 80-luvun lopulta lähtien. Kamen taasen on kirjoittanut The Karate Kidin, Lethal Wepon 3:sen ja Gladiatorin (ei, ei SE Gladiator, vaan Tommy Marshalin ja Cuba Gooding Jr:n nyrkkeilyleffa vuodelta -92).
Liam Neeson on Bryan Mills, eläkkeelle jäänyt agentti joka seuraa tyttärensä kasvavan exän ja uuden isäpuolen rahakkaassa yltäkylläisyydessä. Bryan on kova äijä ja rakastaa tytärtään suunnattomasti. Mitä tapahtuu kun tytär kidnapataan Pariisissa? No, kasa romua ja ruumiita.
Takenin juoni on simppeli, lähes olematon: isän pitää etsiä ja pelastaa tyttärensä pahojen poikien käsistä ennen kuin tyttö kaupataan maailmalle. Ei muuta napsautetaan tappokytkin päälle ja lähdetään ranskanmaalle. Armoa ei tunneta tippaakaan kun tyttären jäljille päästään eikä ylimääräisiä koukeroita ole mukaan viitsitty kirjailla vaan kokoajan edetään suoraviivaisesti kohti finaalia. Tästä johtunee nopea puolitoistatuntinen, toimintaa riittää eikä kelloa ei ehtinyt katsoa kertaakaan leffan aikana.
Mitä tästä kaikesta sitten jäi käteen? Kevyt ja yllätyksetön juoni, kovaa toimintaa ja Neesonin suht hyvä roolisuoritus. Paloiteltuna parin tähden arvoinen, mutta tässä tapauksessa osien summa lasketaan kertoimilla. Leffassa on jotain selittämätöntä, onko se sitten vanhemmanrakkauden ja brutaalihkon väkivallan ristiriita vai jotain muuta. Oli miten oli, lopputulos miellyttää ja Taken osoittautui oikein hyväksi viihteeksi, suosittelen.
Tähdet: 3,5/5
